
Ville Hiltula Perjantai klo 21.00–02.00
Ville Hiltula, kansainvälisesti tunnettu suomalainen bandoneonisti, on toiminut aktiivisesti myös DJ:nä milongoissa ja tangofestivaaleille ympäri maailmaa vuodesta 2015 lähtien, mm. Hollannissa, Belgiassa, Saksassa, Suomessa, Irlannissa, USA:ssa, Etelä-Koreassa ja Japanissa. Hänen laaja hyvälaatuisten tangolevytysten kokoelmansa ja musiikintuntemuksensa takaa unohtumattoman ja nauttittavan tanssielämyksen. Reijo Pekkala Lauantai klo 12.30–19.00 “Pitkä lava- ja latinalaistanssikauteni alkoi hiipua hurahdettuani v. 2000 alussa argentiinalaiseen tangoon. Reilut 10 vuotta tangoa opeteltuani tajusin, että musiikin tulkintani kaipaa syvällisempää perehtymistä itse musiikkiin, joten ryhdyin myös DJ:ksi. Olen kuitenkin edelleen ainakin puoliksi tanssija, sillä soitan vain musiikkia joka vetäisi minut itseni tanssilattialle. Musiikkivalikoimani kattaa 20–50-luvut, mutta fokus on vahvasti Golden Age:ssä. DJ:nä pyrin kasvattamaan/pehmentämään kulloinkin vallitsevaa romanttista, dramaattista ja/tai rytmistä intensiteettiä sopivalla tangomusiikin ja cortinoiden valinnalla.” Cumhur Dilek Lauantai klo 21.00–04.00 “Ihmiset ovat tangon tärkein elementti. Tango DJ:nä minulle on tärkeintä, että he ovat tyytyväisiä. Tanssijat ovat paras inspiraation lähteeni. Seuraan heitä ja pyrin antamaan heille juuri sitä mitä he haluavat. Olen soittanut monilla kansainvälisillä festivaaleilla, maratoneissa ja paikallisissa milongoissa vuodesta 2009 lähtien. Organisoin myös Milogan Agrilian (2009, 2010, 2011), Milonga Aegean (2014) and AegeanTango Maratonin Turkissa.” Larisa Keinänen Sunnuntai klo 12.30–17.00 Larisa on toiminut DJ:nä Minskissä vuodesta 2013 lähtien, mukaan lukien hänen oman Mariposa-milongansa. Hän on myös soittanut useissa kansainvälisissä tapahtumissa ja järjestää Minsk Tango Fusion (Valko-Venäjä) ja Midsummer Tango Fusion (Suomi) -tapahtumia. “Toisaalta olen ammattimuusikko ja toisaalta emäntä, joka nauttii vieraiden kestitsemisestä kotona. Samoin haluan tarjota tanssijoille musiikillisia herkkupaloja juuri oikeassa järjestyksessä korostaakseni jokaisen yksittäisen “ruokalajin” ominaismakua. Pidän erityisesti Kultaisen kauden musiikista. Suosikkiorkesterini vaihtuvat ajan myötä, mutta D’Arienzo pysyy aina intohimonani. Kiinnitän huomiota myös cortinoihin. Minulle on tärkeää saada ihmiset tanssimaan, halaamaan ja hymyilemään paljon milongassa.”
Ville Hiltula Friday at 21.00–02.00 Ville Hiltula, world renowned Finnish bandoneon player, has been also DJing actively at the milongas and tango festivals widely all over the world since 2015, including Netherlands, Belgium, Germany, Finland, Ireland, USA, South Korea & Japan. He has a extensive collection of high quality tango recordings and the knowledge of the music to make the evening unforgettable and enjoyable experience for the dancers. Reijo Pekkala Saturday at 12.30–19.00 “My lengthy Ballroom and Latin dance enthusiasm began to disappear after getting hooked into Argentinean Tango beginning of year 2000. After about 10 years of learning the Tango, I realised that to be able to interpret the music I need to study the music itself more, so I started to DJ. Anyway I still remain a dancer at heart and so only play music I would love to dance to myself. My music choices are from years 20 to 50, but strongly favouring The Golden Age of Tango.” Cumhur Dilek Saturday at 21.00–04.00 “People are the most important element of Tango. My first priority as a Tango DJ is the happiness of people. People are the best source of inspirations for me. I observe them and focus to give whatever they want. I have played music at many international festivals, marathons and local milongas since 2009. I also organised Milonga Agrilia (2009, 2010, 2011), Milonga Aegean (2014) and Aegean Tango Marathon in Turkey.” Larisa Keinänen Sunday at 12.30–17.00 Larisa has been a regular DJ at Minsk milongas since 2013, including her own “Mariposa” milonga. She has also played at international events and she is the organizer of marathons Minsk Tango Fusion (Belarus) and Midsummer Tango Fusion (Finland). “As a professional musician, on the one hand, and as a hostess enjoying having guests in her home, on the other hand, I try to treat tangueros to something delicious and serve the musical treats in the right order allowing to lay emphasis on the taste of every dish. I prefer Golden Age music. My favorite orchestras change with time, but my beloved D’Arienzo will always remain my all-time passion!”. I also pay attention to cortinas. It’s important for me to make people dance, embrace and smile a lot at the milonga.